maanantai 2. tammikuuta 2012

Ohukaiset herkullisimmillaan

Tuskin lienee maailmankolkkaa, jonka ruokakulttuuriin eivät jonkinlaiset ohukaiset kuuluisi. On lättyjä, crêpsejä, tortilloja, palacsintoja, angeeroja...  Venäläisen keittiön kuuluisimpien ohukaisten, blinien eli linnien, sesonki on vuoden ensimmäisinä kuukausina. Aikoinaan perinteinen ortodoksinen paastoperinne kielsi laskiaisviikolla lihan syönnin, mutta maito, munat ja voi olivat vielä sallittuja. Mikä olisikaan parempi tapa laskeutua paastonaikaan kuin kuumat blinit smetanan ja mädin kanssa?

Blinejä perinteiseen tapaan
Itse pidän paksuista, paistamisen aikana kohoavista blineistä. Toinen koulukunta pitää ohuita, suomalaisten lättyjen kaltaisia aitovenäläisempinä. Jos tavoittelet ohuempia versioita, niin kokeile hiivan jättämistä pois taikinasta. Jos taas teet taikinan hiivan kanssa, niin anna sen käydä pitkään, sillä se parantaa niin makua kuin rakennettakin. Kovaksi vatkattu valkuainen kuuluu joka tapauksessa molempiin versioihin.

Entäs tykötarpeet? Oman suosikkiblinini päällä komeilee muikunmätiä sipulin ja smetanan kera, mutta melkein yhtä ison nautinnon tarjoavat muutkin mädit. Lähipäivinä on ehdottomasti käytävä herkuttelemassa Isä Camillossa kampasimpukkablinillä. Se on minulle uusi tuttavuus, jonka kiinnostavuutta lisäävät vielä pinaatti ja chorizochipsit. Nam, kuulostaa herkulta! Kasvissyöjäseuralaiseni ilahtuu merilevämädin kanssa tarjottavasta versiosta. Kyytipojaksi valitaan pitkät huurteiset, mutta sitä aitovenäläisyyttä etsivät, ottakaa jääkylmä snapsi. 

Blinejä kampasimpuikoiden
ja chorizochipsien
kera  Isä Camillossa
BLINIRESEPTI:

4 dl Bulgarianjogurttia
20 g hiivaa
2½ dl Tattarijauhoja
1 tl sokeria
1½ dl kuumaa maitoa
1 tl suolaa
1 rkl voisulaa
1 keltuainen
1 valkuainen

Lämmitä jogurtti tai kermaviili kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna sen käydä lämpöisessä paikassa vähintään kaksi, mutta mielellään neljä tuntia. Sekoita ennen paistamista taikinaan kuuma maito, suola, voisula ja keltuainen. Sekoita vaahdoksi vatkattu valkuainen kuplivan taikinan sekaan viimeisenä, varovasti käännellen, juuri ennen blinien paistamista.

Paista runsaassa voissa valurautaisella blinipannulla. Jos et omista moista, niin ohukaispannukin kelpaa.

Viiniksi blinien kanssa käy parhaiten raikas ja hyvähappoinen valkoviini, kuten Riesling. Isä Camillossa suositusviininä blineille on Alkostikin löytyvä Alamos Chardonnay, joka on Chardonnay-viiniksi harvinaisen raikas ja hapokas, jopa aavistuksen sitrus-arominen. Kannattaa kokeilla!