torstai 3. toukokuuta 2012

Kevään superherkku on täällä!


 Parsaa ja kinkkua

Parsaa on syöty Euroopassa jo antiikin ajoista lähtien, ja Egyptissä vielä paljon tätä ennen. Vielä isoäitiemme aikaan kuitukuorinen parsa syötiin siten, että tyvestä pidettiin kiinni ja nupusta lähtien pehmeä sisus vedettiin hampailla suuhun. Jalostetuissa nykyparsoissa yhtä kovaa kuitukuorta ei ole kuin mihin isovanhempamme olivat tottuneet, joten niille kevyt kuoriminen riittää. 


Parsan ostamisen vaikein rasti on hyvälaatuisen raaka-aineen löytäminen. Jos onnistut saamaan käsiisi tuoretta kotimaista parsaa, niin vihreän parsan kuorta tuskin tarvitsee edes kuoria. Valkealle parsalle sen sijaan suorittelen kuorimista aina. Harmillista vaan, että kaupoissa tarjolla olevat parsat tulevat yleensä kaukaa, jopa Etelä-Amerikasta asti, joten kuoriminen on viisasta joka tapauksessa, ellet halua syljeskellä sitkeitä kuituja syönnin lomassa. Itse kurkistan ennen ostopäätöstä parsapaketin sisään, varsien tyveen. Täysin kuivahtaneet ja surkastuneet varret kertovat pitkästä varastoinnista ja tällaisen parsanipun ostaminen on silkkaa rahanhukkaa, vaikka parsanhimo olisi millainen.  


Itse käsittelen parsani siten, että otan varresta ja tyvestä kiinni ja napsautan parsan poikki. Parsa katkeaa yleensä siitä kohdasta, jossa kovin kuitumaisuus loppuu. Näin kuivahtaneen tyven saa näppärästi pois, vaikka hukkaprosentti joskus hiukan hirvittää. Jäljelle jääneen varren kuorin nupusta alaspäin ohuesti tai paksummin, parsan kunnon mukaan. En omista erityistä parsakattilaa, joka on mielestäni jonninmoinen turhake, vaan parsani köllivät paistinpannulla pitkällään. Päälle kaadan kiehuvan, suolatun (1 tl suolaa/vesilitra) veden. Kun vesi alkaa uudelleen kiehua, alkaa keittoajan laskeminen, joka on varsien paksuudesta riippuen vain 3-5 minuuttia. Vihreä parsa kypsyy nopeammin kuin vaalea, ja kypsyyden voi kokeilla varsien tyvestä haarukalla. 


Sami
Isä Camillon parsaviikot alkavat vapun jälkeisenä perjantaina ja jatkuvat aina kesäkuun 16. päivään asti. Vuoromestari Sami Kinnunen kertoi listalla olevan perinteisen Parsa hollandaisen ja Grillatun parsan lisäksi hiukan harvinaisempiakin makuelämyksiä. Ainakin itseäni jäin kutkuttamaan Parsa-korvasienipasta,  eikä Kermainen parsakeittokaan kuulosta hullummalta. Testattavaksi sain Parsaa ja kinkkua, joka oli mitä mainioin alkupala: raikas, kevyt ja kaunis. Siinä juuri oikeaan kypsyyteen keitetyt parsat saivat rinnalleen parmankinkkua ja mozzarellaa sekä rucolaa ja balsamiviinietikkaa. Nam!


Parsa on yksi niistä klassisista raaka-aineista, joiden sanotaan olevan hankala viinin kumppani. Itse olen nauttinut monia viinejä parsa-aterioilla ilman riitasointuja. Olenkin hiukan mietiskellyt, että ovatkohan nykyiset parsalajikkeet jalostuksen ansiosta muuttuneet vähemmän karvaiksi ja siten paremmin viinin kumppaniksi sopiviksi? Tai jos hankaluuksia aiheuttaakin parsan kanssa perinteisesti tarjottavan hollandaisen hapokkuus? Onko lukijoilla hankalia kokemuksia parsan ja viinin yhdistämisestä? Olisi mukava kuulla kokemuksia. Olut on ainakin varma valinta!


Joka tapauksessa oli hankalaa tai ei, niin Isä Camillossa osaavat suositella loistavat viinit parsa-aterioiden kumppaniksi. Mukava yllätys parsan kanssa on Cono Sur Vision Chardonnay. Harvemmin parsaan yhdistetty Chardonnay-rypäle toimii tässä viinissä hyvin parsan kumppanina. Viinin tuoksusta voi löytää vihreitä parsan aromeita, ja maku on harvinaisen raikas ja hapokas ollakseen Chardonnay. Viini on listattu myös Alkoon.